Punajuuri Forono yllättää muodollaan: siinä kun punajuuri yleisesti tunnetaan pyöreänä, Forono on pitkulainen. Muuta eroa ei sitten olekaan; Forono on voimakkaanpunainen ja runsassatoinen, kiitollinen viljeltävä. Soveltuu hyvin niin ruuanlaittoon kuin säilöttäväksi – muotonsa vuoksi se on helppo viipaloitava.
Punajuuri Moulin Rouge on pieni, punainen ja kauniin pyöreä punajuuri on yhtä kutsuva kuin nimensä, Moulin Rouge. Lajike sopii erityisen hyvin säilöttäväksi vaikka kokonaisina minipunajuurina.
Ihastuttava kosmoskukka punavalkoisin kukin. . Yksivuotinen. Sopii taustakukaksi kukkapenkkeihin, ja on myös hyvä leikkokukka. Kosmoskukka viihtyy aurinkoisessa tai puolivarjoisessa paikassa hiukan hiekkapitoisessa mullassa.
Yksivuotinen, puolikorkea valkoisin ja vaaleanpunaisin kukin kukkiva lajitelma. Koska kasvilla on korkeutta 50-60 cm, se sopii hyvin kukkapenkin taustakasviksi. Kosmoskukka on hyvä leikkokukka. Nuppuja kehittyy lisää koko kasvukauden, kun muistat nyppiä kuihtuneet kukat pois.
Hieno vanhan ajan kasvi. Hentovartinen varsi, kukkii punaisin kukin. Osa kukista on kirjavia. Punapellava on vähään tyytyväinen, tosin se viihtyy aurinkoisessa kasvupaikassa.
Näyttävän näköinen yksivuotinen kukka, jonka riippuvat kukinnot muistuttavat revonhäntää. Koska kukinnot ovat painavia, kasvi saattaa tarvita tukea. Revonhäntä sopii erittäin hyvin ryhmäkasviksi, amppelikukaksi, parvekeruukkuun ja leikkokukaksi. Sitä voidaan käyttää myös kuivakukkana. Revonhäntä viihtyy aurinkoisessa ja suojaisessa paikassa huokoisessa ja ravinteikkaassa maassa.
ESIKASVATUS: maalis-huhtikuu. Älä hautaa siemeniä syvälle multaan. Revonhäntä tarvitsee runsaasti valoa taimeentumisvaiheessa, joten lisävalo voi olla tarpeen. Kouli taimet omiin ruukkuihinsa, ja siirrä ulos karaisemisen kautta, kun lämpötila on vähintään +15 astetta.
Yksivuotinen, näyttävän näköinen kukka. “Häntä” muodostuu pitkistä ja rennoista kukinnoista, jotka ovat täynnä pieniä punaisia kukkia. Parhaimmillaan kukinto voi olla jopa 50 cm pitkä! Painavien kukintojen vuoksi kasvi saattaa tarvita tukea. Koska taimi kasvaa pensasmaisesti, se on hauskan näköinen lisä mm. ruukkuistutuksissa.
Oletko aina kasvattanut sipulin istukkaista? Mitäpä, jos kokeilisit hoitaa homman alusta loppuun – siemenestä paholaisen hilloksi saakka?
De Brunswick eli Braunschweiger Dunkelblutrote on upean värinen, varastointia hyvin kestävä punasipuli. Sen naatit ovat litteän pyöreitä, keskikokoisia, tummanpunaisia ja erittäin kiinteitä. Sopii erityisen hyvin salaatteihin hyvän makunsa ja kauniin värinsä vuoksi.
Punavaula on yksivuotinen, nopeakasvuinen ja näyttävä köynnöskasvi. Sen torvimaiset kukat ovat punaiset, ja ne kukkivat pitkälle syksyyn saakka. Lämpimällä verannalla se saattaa kukkia jopa marras-joulukuuhun saakka. Punavaula sopii niin köynnökseksi pyramideihin ja säleikköihin kuin amppelikukaksikin. Punavaula tarvitsee paljon vettä ja puolivarjoisen kasvupaikan. Varret kasvavat n. metrin mittaisiksi. Poista kuihtuneet kukat, niin kukinta jatkuu pidempään.
ESIKASVATUS: helmi-maaliskuu. Paina siemenet kevyesti mullan joukkoon, idätä kosteassa ja lämpimässä. Siirrä taimet koulittuasi ne viileään ja valoisaan paikkaan. Punavaulaa kannattaa karaista ennen lopullista ulosvientiä. Vie ulos vasta, kun hallanvaara on ohi.
KUKINTA: kesäkuusta eteenpäin, hyvissä olosuhteissa marras-joulukuulle saakka