Näytetään ainoa tulos

  • Vesimeloni mini

    5,70  sis. alv

    Minivesimeloni (Citrillus lanatus) Mini Love.

    Mini Love on erittäin aikainen melonilajike. Se muodostaa punaisen hedelmän, joka painaa kypsänä 3-5 kg. Hedelmän malto on makea. Kasvi tekee 3-7 hedelmää/ taimi.  Hedelmät eivät sisällä lainkaan siemeniä.  Meloni vaatii lämpimän kasvupaikan ja paljon kosteutta, joten kasvihuone on sille ihanteellisin kasvatuspaikka. Sen voi kasvattaa myös suojaisella terassilla tai parvekkeella.

    Meloni tarvitsee avukseen pölytyksen. Taimeen tulee hedekukkia ja emikukkia. Emikukkaan kehittyy hedelmä ja emikukan tunnistaa hedekukasta pienestä pallukasta kukan tyvessä. Hedelmöittyminen varmistetaan käsin pölyttämällä, (esim.  siveltimellä tai irrottamalla hedekukka ja tupsuttamalla sillä emikukkaa).  Pölyttämisen onnistuminen vaatii oikean aikataulun: emikukka on auki vain lyhyen ajan, n. 1 vrk, joten pölyttäminen on tehtävä heti kukan auettua. Pölytyksen onnistumisen tunnistaa siitä, että hedelmänalku alkaa roikkua. Pitkäksi kasvavan verson voi katkaista, kun hedelmä on pölyttynyt ja alkaa kehittymään. Vesimelonin voi antaa kasvaa maata myöten (laita suoja!) tai kasvattaa tukea vasten.

    ESIKASVATUS: huhti-toukokuu. Kylvä meloni valmiiksi ruukkuihin, 1 siemen/ruukku. Poista muovikate päältä, kun itäminen alkaa. Meloni taimettuu nopeasti, joten esikasvatukseen ehtii ryhtyä vielä toukokuussa. Koska meloni pitää lämmöstä, siirrä se ulos /kasvihuoneeseen, kun lämpötila on varmasti yli 16 astetta.