Siperian pallo-ohdakkeella saat näyttävyyttä kukkapenkkeihin, kukkakimppuihin ja kuivakukka-asetelmiin.
Pallo-ohdake on erittäin kestävä, ja se viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla. Se on myös pörriäisten suosiossa. Siperian pallo-ohdake on monivuotinen, ja viihtyy mainiosti samalla paikalla vuodesta toiseen.
De Vaugirard on varhainen sipulilajike, ja se kasvaa nopeasti. Sitä voi käyttää mm. salaateissa, ja pienempiä sipuleita kurkkusäilykkeissä. Se kestää vain lyhytaikaista varastointia.
Sipuli Giant Zittau on yleisin sipulilajike. Sen sipulit ovat kiinteitä ja ohutkuorisia, voimakkaan makuisia. Sopivissa olosuhteissa se tuottaa runsaan sadon.
Yksivuotinen ihastuttava yhdistelmä basilikan ja sitruunan tuoksua. Sopii hyvin salaatteihin ja keittoihin ja kalan kaveriksi. Kokeile myös pestoon! Voit kasvattaa sitruunabasilikaa ympäri vuoden ikkunalla. Sen voi kylvää ruukkuun tai suoraan avomaalle kesällä. Kerää uudet versot ennen kuin kasvi ehtii kukkia.
Monivuotinen, raikas yrtti. Kuten yrtit yleensä, myös sitruunamelissa kerätään tuoreina versoina. Parhaan sadon siitä saa, kun ei anna sen kukkia. Sen voi estää katkaisemalla kasvin latvan, mutta jos puolestaan kaipaa pihaansa pörriäisiä, melissan kannattaa antaa kukkia. Sen kukinnot vetävät perhosia ja kimalaisia tehokkaasti puoleensa. Sitruunamelissaa voi kasvattaa ikkunalla ympäri vuoden.
KYLVÖ: avomaalle huhti-toukokuussa, kun lämpötila on pysyvästi plussan puolella. Painele siemenet kevyesti multaan, älä peittele.
Varhainen, puolikorkea sokeriherne. Toisin kuin silpoydinherne, sokeriherne poimitaan nuorina, lituskaisina palkoina, ja herneet syödään ennen kuin ne ovat kokonaan kypsiä. Kuten nimikin sanoo, tämä on makea ja maukas kaveri. Tukea se kyllä vaatii, joten sido tai kiinnitä se nipsuilla tukikeppiin.
KYLVÖ: avomaalle huhti-kesäkuussa, kun lämpötila on vähintään +10 astetta.
Joko tunnet spagettikurpitsan? Jos et, kannattaa tutustua! Kurpitsan nimi tulee siitä, että sen sisälmys on todellakin kuin spagettia – ja sitä voi käyttää, kuten spagettia. Spagettikurpitsan sisältö on kevyempi vaihtoehto perinteiselle pastalle, ja sen kanssa maistuu monenlainen kastike.
Monivuotinen, kaunis lehtikasvi, jota voi kasvattaa sisällä tai ulkona. Stevia vaatii lämpimät olosuhteet menestyäkseen, joten erittäin suojaisa terassi, lasitettu parveke tai kasvihuone ovat sille otollisimmat paikat kasvaa. Stevian lehdet ovat makeita, ja niistä tehdäänkin monille tuttua makeutusainetta.
ESIKASVATUS kesäsadolle: tammi- maaliskuu. Painele siemenet kevyesti multaan, ei saa peittää. Pidä kylvös kosteana ja muovilla tai lasilla peitettynä, mutta anna sille happihyppely silloin tällöin, ettei multa homehdu. Parhaan tuloksen saat valmiilla pienoiskasvihuoneella, joissa on ilmastointiaukoilla varustettu muovikansi.
Vankka ja hyvänmakuinen suippopaprika. Jääpuikon muotoiset hedelmät ovat kypsänä syvänpunaiset, ja niitä voi käyttää tuoreena tai wokissa. Sen voi myös säilöä. Koska paprikat tarvitsevat paljon lämpöä kasvaakseen, ne vaativat lämpimän ja suojaisen ympäristön. Paras kasvupaikka on tällöin kasvihuone, terassi tai lasitettu parveke.
ESIKASVATUS: helmi-huhtikuu. Siirrä taimet ulos touko-kesäkuussa, kun lämpötila on vähintään +20 astetta. Jos siirrät ne kasvihuoneeseen, varmista että siellä on jo riittävän lämmin. Viileinä öinä paprikat on syytä peitellä.
Miedon makuinen, makea suippopaprika. Kypsyy aikaisin vihreästä punaiseksi, ja soveltuu niin tuoreena syötäväksi kuin säilöntään tai grillaukseen. Suippopaprikan kasvatusaika on pitkä, joten siemenet kannattaa kylvää sisälle esikasvamaan pari kuukautta ennen kuin kasvin saa istutettua kasvupaikkaansa Koska paprika rakastaa lämpöä, esikasvatuksen saa hyvin käyntiin lattialämmön päällä (esim. kylyphuoneessa) tai lämpöpatterin lähettyvillä. Muista pitää huolta kosteudesta! Heti kun versot nousevat siemenstä, ne pitää siirtää valoisaan paikkaan. Ulos sen voi viedä vasta kun lämpötila on varmasti yli 20 astetta, joten kasvihuone tai lasitettu tai suojainen parveke ovat sille parhaita paikkoja. Toisaalta myös liian kuumaa pitää välttää: jos lämpötila on jatkuvasti yli 25 astetta, hedelmöityminen voi vaarantua. Suippopaprika viihtyy humuspitoisessa ja ravintorikkaassa kasvumaassa. Se tarvitsee paljon kastelua ja lannoitusta, mutta ei siedä seisovaa vettä. Koska kasvi on korkea, tuuli ei ole sen ystävä. Kasvukaudella kukkanuppujen poistaminen auttaa kasvin kasvamista isommaksi ja tuottamaan suurempaa satoa. Paprika kasvaa noin metrin korkuiseksi, joten se tarvitsee tukea pysyäkseen pystyssä.
ESIKASVATUS: helmi-maaliskuussa. Paprikan idut tarvitsevat paljon valoa ja tasaisen kosteuden. Jos siirrät ne ulos kasvamaan kesäksi, karaise niitä ennen lopullista ulosviemistä: pidä taimet päivät ulkona, mutta tuo sisälle öiksi kun ilma viilenee. Istuta taimet ulos vasta, kun lämpötila on varmasti yli 20 astetta. Jos istutat ne lasitetulle parvekkeelle tai kasvihuoneeseen, pidä huolta tuuletuksesta.
SATO: kylvämisestä satoon on noin 4 kuukautta, joten parhaimmillaan voit poimia ensimmäiset paprikat kesä-heinäkuun taitteessa
Talviporkkana (Daucus carota) Lange rote stumpfe ohne Hertz 2)
Runsassatoinen talviporkkana siemennauhassa. Erittäin maukas ja vitamiinipitoinen ja hyvä varastoitava. Satoa voidaan kerätä vielä myöhään syksyllä. Talviporkkana viihtyy aurinkoisessa hyvin muokatussa ja humuspitoisessa mullassa. Muista lannoittaa juureslannoitteella!
KYLVÖ: huhti-toukokuu. Siemennauhan kylvöohje alla.
Thaibasilika on yksivuotinen ja voimakkaan makuinen yrtti. Se sopii hyvin salaatteihin, keittoihin ja peston raaka-aineeksi. Voit istuttaa sen myös ikkunalle tuottamaan satoa ympäri vuoden. Tutustumisen arvoinen basilika!
KYLVÖ: sisälle ruukkuun koska tahansa, avomaalle touko-kesäkuussa, kun lämpötila on vähintään +18 astetta.