Keskkipäivänkukka on kauniisti kukkiva, kestävä ja helppohoitoinen yksivuotinen kukka. Iltaisin se sulkee kukkansa nukkumaan, ja huonolla säällä se ei aukaise niitä ollenkaan. Se kasvaa jopa hiekassa, mutta liian ravinteikkaassa maassa se ei voi hyvin.
KYLVÖ: Kylvä suoraan avomaalle huhti-toukokuussa, kun lämpötila on vähintään +15 astetta. Pidä huolta, että maa on kostea siihen saakka, kun taimet alkavat itää.
Kauniit, puolipallon muotoiset kiinanasterit koristavat puutarhaa loppukesästä aina lokakuulle saakka. Sidonia-lajitelman asterit ovat upean magnetan värisiä, ja niiden keskusta hohtaa keltaisena. Todellinen kukkapenkin kaunotar! Kiinanasteri sopii myös leikkokukaksi.
Kiva tuttavuus; kukkii näyttävin kukin, on kestävä leikkokukka ja kasvaa kiltisti, kunhan maa on hyvin lannoitettu ja kalkittu. Alkaa kukkia vasta loppukesästä, joten koristaa pihaa kun monet muut kukat jo kuihtuvat. Tutustuistiko tänä kesänä?
ESIKASVATUS: maalis-huhtikuu; siirretään pihalle, kun lämpötila on vähintään 10 astetta
Kasumi on varhainen lajike, ja se kypsyy noin 60 päivässä. Istuta aurinkoiseen paikkaan ravinteikkaaseen ja kuohkeaan multaa. Kastele kuinana aikana. Kiinankaalin voi suojata tuholaisilta verkolla. Lehdet ovat herkullisen rapeat, ja niitä voi käyttää niin salaateissa kuin wokruuissakin.
ESIKASVATUS: touko-kesäkuussa. Siirrä taimet ulos kesäkuussa, kun lämpötila on vähintään 18 astetta.
Joko olet tutustunut tähän ihastuttavaan kevät- ja valkosipulin yhdistelmään?
Monivuotinen kiinansipuli (Allium Tuberosum) on mitä mainion yritti salaatteihin ja vaikka klassikon, lämppärileivän, täytteeksi. Siinä on mieto valkosipulin maksu. Kiinansipulin voi kasvattaa avomaalla tai vaikkapa ruukkukasvina – kukkivana se käy koristekukastakin. Ruukussa kasvatettuna se on myös helpompi suojata talveksi.
Jos kattisi ei pidä kaurasta, kokeile ohraa! Hauskan näköinen, kirjavalehtinen ohra käy niin rairuohoksi kuin kissan syötäväksikin. Voi kasvattaa sisätiloissa ympäri vuoden.
Shooting Star on yksivuotinen lajitelma vaaleanpunaisia, sinisiä ja valkoisia kukkia. Kukinnon keskusta on keltainen, ja monet kukista ovat kolmivärisiä. Runsaskukkainen. Vaatimuksiltaan se on vähään tyytyväinen: se ei vaadi tavallista, aurinkoista peltomaata kummoisempaa kasvualustaa.
ESIKASVATUS: maalis-huhtikuu. Siirrä taimet pihalle, kun lämpötila on vähintään 18 astetta.
Kirjoperhoskukkaa on sanottu köyhän miehen orkideaksi, eikä suotta! Sillä on todella kauniit lilan ja vaaleanpunaisen sävyiset kukat, ja se kukkii erittäin runsaasti. Kirjoperhoskukan voi kylvää suoraan maahan toukokuun lopulla maan lämmettyä. Se kasvaa nopeasti tanakoita taimia, ja kukkii parhaimmillaan jo kesäkuussa. Kirjoperhoskukka viihtyy aurinkoisella paikalla tasakosteassa maassa.
Yksivuotinen upea koristekasvi, jonka suojalehdet ovat hohtavan siniset. Varsinaiset kukat eivät miltään juuri näytäkään, mutta kuihtuneet pitää muistaa poistaa. Kirjosalvia on suosittu kuivakukka, sillä lehtien väri säilyy kuivattaessa. Kasvin korkeus on jopa 60 cm, joten se on näyttävä kasvi puutarhassa ja kukkamaalla. Kirjosalvia on perhosten suosiossa.
Kirjosuvikakkara on yksivuotinen, kaunis ja värikäs kukka. Se on kestävä leikkokukka.
Kirjosuvikakkara tekee runsaasti valkoisia, punaisia ja oransseja kukkia, joissa on tumma keskusta. Kuihtuneiden kukkien poistaminen edistää kukintaa. Kirjosuvikakkara viihtyy aurinkoisella paikalla tavallisessa huokoisessa maassa.
ESIKASVATUS: maalis-huhtikuussa. Siirrä taimet ulos, kun lämpötila on vähintään +15 astetta.
Hohtavan keltainen Balcony yellow F1 on erittäin makea ja runsassatoinen kirsikkatomaatti. Se sopii erittäin hyvin esim. parveketomaatiksi.
Esikasvata Balcony Yellow lämpimässä, valoisassa ja kosteassa, ja siirrä se varsinaiselle kasvupaikalle vasta kesäkuun alussa. Satoa alkaa syntyä elokuussa, ja sitä saa poimia pitkälle syyskuulle asti. Koska tomaatti tarvitsee elintilaa, istuta vain 1 taimi/ruukku.