Akileija on monivuotinen, klassinen perenna. Toisinaan puutarhaan viljelty akileija lähtee karkuteille ja muuntuu lehtoakileijaksi. Merry-lajitelmassa kukkien väri voi olla yhdistelmä sinistä, valkoista, vaaleanpunaista, aniliinia tai keltaista.
Kiva tuttavuus; kestävä leikkokukka ja kasvaa kiltisti, kunhan maa on hyvin lannoitettu ja kalkittu. Alkaa kukkia vasta loppukesästä, joten koristaa pihaa kun monet muut kukat jo kuihtuvat. Tutustuistiko tänä kesänä?
Nimikin jo kertoo, että nyt puhutaan siitä huiman pitkästä, hohtavan syvänkeltaisesta loppukesän kaunistajasta! Gigant kasvaa jopa 4,5 -metriseksi, joten näyttävyyttä tosiaan riittää.
Yksivuotinen, matala, aikainen auringonkukka. Teddy Bear kasvaa pallonmuotoisesti, ja sopii hyvin ruukkukukaksi. Vahva. Kasvi kylvetään pysyvästi ruukkuun (1 siemen/ruukku) tai suoraan kasvupaikalle. Viihtyy aurinkoisessa paikassa kosteassa ja ravinteikkaassa maassa. Teddy Bear tarvitsee jatkuvasti vettä ja lannoitetta, mutta se ei saa seistä jatkuvassa vedessä.
KYLVÖ: huhti-toukokuussa, kun lämpötila on vähintään +15 astetta.
Rubiininpunaisena hohtava auringonkukka Velvet Queen on upea ilmestys! Kuten keltaiset siskonsa, myös Velvet Queen on erinomainen leikkokukka, ja siitä saa myös kauniin kuivakukan. Suosittelen tutustumaan!
Tee pörriäisille palvelus, ja istuta aari auringonkukkia! Yksivuotisessa Golden Mix – sekoituksessa on sekä keltaisia että kaksivärisiä auringonkukkia, joiden korkeus on 180-200 cm. Tästä riittää poimittavaa maljakkoon jos toiseenkin.
Oletko aina kasvattanut daaliat mukuloista? Mitäs jos kokeilisit niiden kasvatusta siemenistä alkaen? Mignondaaliasekoitus Mignon Dvarf on monivärinen, kaunis kukkasekoitus. Daalia on perenna, joka muodostaa mukuloita. Siemenistä kasvatettujen daalioiden mukulat voidaan nostaa syksyllä ylös ja viedä talvehtimaan viileään kellariin tai muuhun sopivaan paikkaan. Ne eivät kestä pakastumista.
Yksivuotinen, hauskan näköinen kukka. Suuret, tuoksuvat kukat ovat violetteja tai valkoisia, ja ne kukkivat pitkään. Kasvin nimi tulee terälehtien yli kasvavista pitkistä heteistä, jotka muistuttavat hämähäkkiä. Hämähäkkikukka voi kasvaa jopa 150 cm pitkäksi, joten se sopii kukkapenkin taustakasviksi tai seinänvierustalle. Korkeana kasvina saattaa tarvita tuentaa, eikä pidä tuulesta. Hämähäkkikukan tuoksu ja väri houkuttelevat perhosia.
Monivuotinen harjaneilikka sopii hienosti kukkapenkkiin, ja on erittäin kestävä leikkokukka. Kukat ovat täyteläisiä, hyväntuoksuisia ja yksi- tai kaksivärisiä, väreinä pinkki, lila, kirsikka ja valkoinen. Kasvi on siementävä, eli kukinta toistuu joka toinen vuosi.
ESIKASVATUS: huhti-toukokuussa. Taimet siirretään ulos touko-kesäkuussa, kun lämpötila on vähintään 15 astetta.
KUKINTA: kylvämistä seuraavana kesänä kesä-elokuussa
Tässä se on kaikkien neilikoiden isoäiti. Grandma on kaksivuotinen, tuoksuva ja värikäs harjaneilikka. Kukkii kylvämisen jälkeisenä vuonna. Grandma on erityisen kestävä leikkokukka, korkeus n. 50 cm.
Harjaneilikka (Dianthus barbatus) lajitelma Hats On.
Nyt on niin komea lajitelma, että hattu päästä! Monivuotinen Hats On sopii hienosti kukkapenkkiin, ja on erittäin kestävä leikkokukka. Kukat ovat täyteläisiä, hyväntuoksuisia ja yksi- tai kaksivärisiä, väreinä pinkki, lila, kirsikka ja valkoinen. Harjaneilikka viihtyy aurinkoisessa ja lämpöisessä paikassa hyvin valutetussa ja ravinteikkaassa maassa. Kasvi on siementävä, eli kukinta toistuu joka toinen vuosi.
Huom! Istuta siemenet ohjeen mukaiseen syvyyteen. Jos siemenet painetaan liian syvälle multaan, itäminen ei ole paras mahdollinen.
ESIKASVATUS: huhti-toukokuussa. Taimet siirretään ulos touko-kesäkuussa, kun lämpötila on vähintään 15 astetta.
KUKINTA: kylvämistä seuraavana kesänä kesä-elokuussa
Maksuton toimitus Kuhmoisten, Kuhmalahden ja Oriveden alueelle Piilota tämä ilmoitus
Käytämme verkkosivuillamme evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaimman mahdollisen käyttökokemuksen. Voit antaa suostumuksesi painamalla ”Hyväksy kaikki”. Pystyt muuttamaan valintojasi myöhemmin ”Evästeasetukset”-linkin kautta.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi, kun navigoit verkkosivustolla. Näistä evästeistä selaimeesi tallennetaan evästeet, jotka on luokiteltu välttämättömiksi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintojen toiminnan kannalta. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, miten käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Joidenkin evästeiden poistaminen käytöstä voi kuitenkin vaikuttaa selailukokemukseesi.
Välttämättömät evästeet ovat pakollisia, jotta verkkosivusto toimisi asianmukaisesti. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja turvallisuusominaisuudet nimettömästi.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_GRECAPTCHA
5 months 27 days
This cookie is set by the Google recaptcha service to identify bots to protect the website against malicious spam attacks.
cookielawinfo-checkbox-advertisement
1 year
Set by the GDPR Cookie Consent plugin, this cookie is used to record the user consent for the cookies in the "Advertisement" category .
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Toiminnalliset evästeet auttavat suorittamaan tiettyjä toimintoja, kuten jakamaan verkkosivuston sisältöä sosiaalisen median alustoilla, keräämään palautetta ja muita kolmannen osapuolen ominaisuuksia.
Cookie
Kesto
Kuvaus
collect_chat_page_load
1 month
This cookie is set by the provider Collect.chat. This cookie is used for optimizing the chat-box functionality by recognising the user.
Suorituskykyevästeiden avulla voidaan ymmärtää ja analysoida verkkosivuston keskeisiä suorituskykyindeksejä, mikä auttaa tarjoamaan kävijöille paremman käyttökokemuksen.
Analyyttisiä evästeitä käytetään ymmärtämään, miten kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Näiden evästeiden avulla saadaan tietoa kävijämääristä, hyppyprosentista, liikennelähteistä jne.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_ga_9DNQPBKGYB
2 years
This cookie is installed by Google Analytics.
_gcl_au
3 months
Provided by Google Tag Manager to experiment advertisement efficiency of websites using their services.
Mainosevästeiden avulla kävijöille tarjotaan relevantteja mainoksia ja markkinointikampanjoita. Nämä evästeet seuraavat kävijöitä eri verkkosivustoilla ja keräävät tietoja räätälöityjen mainosten tarjoamiseksi.
Cookie
Kesto
Kuvaus
anj
3 months
AppNexus sets the anj cookie that contains data stating whether a cookie ID is synced with partners.
test_cookie
15 minutes
The test_cookie is set by doubleclick.net and is used to determine if the user's browser supports cookies.
uuid2
3 months
The uuid2 cookie is set by AppNexus and records information that helps in differentiating between devices and browsers. This information is used to pick out ads delivered by the platform and assess the ad performance and its attribute payment.