Talvikylvö kunniaan!

Rakas lukija, ei ole tämä talvi päästänyt meitä helpolla! On tullut lunta, pakastanut oikein kunnolla, tullut taas lunta, pakastanut. Aamuisin on pitänyt jännittää joko sitä, pääseekö kinosten halki autolle tai sitä, lähteekö auto käyntiin. Useimmiten molemmat ovat onnistuneet, mutta on ollut myös aamuja, kun ei.

Kevät tulee ennemmin tahi myöhemmin (toivottavasti ennemmin), ja ihan kohta onkin jo helmikuu. Ikkunalauta alkaa täyttyä kylvöksistä, sitten keittiön työtaso, olohuoneen pöytä, olohuoneen lattia – lopulta kaikki huoneet, joissa vähänkin on valoa ja lämpöä.

Talvikylvö on monellakin tavalla kätevä konsti minimoida esikasvatuksen tarvitsema tila. Ja ihan hurjan helppoa! Aloita sillä, että kaivat kaapeista esiin kaikki sinne huolella säilötyt muovirasiat. Huippua on, jos sieltä löytyy viinirypäle- tai päärynärasioita, sillä niissä on reiätkin valmiina pohjassa. Jos muovirasiasi ovat pohjasta umpinaisia, sinne pitää tehdä muutama reikä, jotta kosteus ei tärvele kylvöstä.

Pistä rasian pohjalle sivu sanomalehteä, ettei multa karkaa pihalle. Sitten 3-5 senttiä kylvömultaa, siemenet ja päälle vielä vähän multaa tai hienoa hiekkaa. Älä kastele! Rasian päälle voi laittaa vaikka palan hallaharsoa tai suodatinkangasta. Ja sitten lumihommiin! Peitä rasia ihan reilulla lumikerroksella. Vaikka nyt tuntuu vaikealta kuvitella, että aurinko vielä joskus paistaa lämpimästi ja lumi sulaa, katso kuitenkin rasialle sellainen kohta puutarhassa, ettei taimille tule tukalan kuumat paikat kevätauringon paistaessa.

Terassilla tai muussa katetussa ulkotilassa talvikylvö onnistuu ihan yhtä mainiosti. Tuolloin kyllä peitteleminen kannattaa tehdä huolellisesti ihan kannella, sillä linnut, hiiret ja maamyyrät löytävät helpon ruuan nopeasti. Lisäksi pihan orava saattaa tehdä mullastasi pähkinävaraston, jos se pääsee helposti sen kimppuun. Ei silti: äitini puutarhassa orava kasvatti komean auringonkukan ja kolme pähkinäpensasta viime kesänä. Hieno asetelma oli sekin!

Talvikylvöön käy moni hyötykasvi, kunhan jätät lämpöä rakastavat chilit, tomaatit, kurkut ja kurpitsat sisälle esikasvatettaviksi. Mm. tilli, persilja, pinaatti, salaatit ja itämaiset lehtikasvit tykkäävät kovasti kylmästä, samoin kuin porkkanat ja retiisit. Kukkasista voit talvikasvattaa esimerkiksi kehäkukat, ruiskaunokit, orvokit ja lyhtykoisot, sekä monet muut. Myös harjaneilikkaa ja akileijaa kannattaa kokeilla.

Kun se kevät lopulta tulee, talvikasvatettujen taimien kanssa pääsee helpolla: niitä ei tarvitse koulia eikä karaista – ei muuta kun rasiasta suoraan kasvupaikalle.

Samankaltaiset artikkelit